1970-luvun loppu ja -80-luvun alku olivat diskojen kulta-aikaa, ja varsinkin homoille nillä oli hyvin suuri merkitys sekä tapaamispaikkoina että identiteetin hahmottamisareenoina.
Stadin ensimmäinen varsinainen gaydisko taisi olla Ratakadulla sijainnut Palaveri; alakerrassa hetskurafla ja yläkerrassa homodisko. Toimiva yhdistelmä, koska kukaan ulkopuolinen kaduntallaaja ei voinut päätellä kumpaan paikkaan olit menossa, "Sirkan tanssit" Ruusulankadulla hyödynsi samaa konseptia suurella menestyksellä. Palaverissa oli minimaalisen kokoinen tanssilattia baaritiskin vieressä, ikkunaseinällä jokunen pöytä, ja tupaten täynnä jengiä liki joka ilta; noina aikoina jos kantti riitti homomestan avaamiseen, rahaa tuli ovista ja ikkunoista. Oltiin vapautuneita, vihdoin saatiin olla aidosti itsemme, tienestit hassattiin vapaa-aikana sen kun ehdittiin - ja ehdittiinhän sitä. Palaverin mukava puoli minulle oli se että silloin asuin vain jokusen korttelin päässä, matka ei ollut ongelma. Viihdyin siellä usein, en niinkään iskulla (vaikkei sekään ollut pois suljettu mahdollisuus) kuin ihan vaan tanssimassa ja tapaamassa tuttuja, siihen aikaan olin varsin sosiaalinen otus. Mikäs siinä, kivaa oli kaikilla, järjestyshäiriöistä ei tietoakaan.
Kun alalla ansaitsemisen varmuus selkisi, päätti Seta rahoittaa toimintaansa samalla idealla, ja vuokrasi Lönkalta Vanhan Polin tilat viikottaiseen käyttöön. Instant succès fou! Paikka oli rauhallisella sijainnilla mutta ydinkeskustassa, tilaa piisasi, musiikki oli huipputasoa ja baari toimiva. Eikä kun kannat kattoon vain, huhhei! Se oli sitä kautta jolloin vallalla oli näyttävä tyyli, nykyisten goottien esiaste eli futuristit olivat astuneet esiin, "Valium boys with painted eyes" (G. Numan). Nahkajengikin ilmaantui päivänvaloon (tai ainakin diskopallon kimallukseen), haluttiin näkyä ja näyttiinkin, Brotheruksen valokuvista saa hyvän yleiskuvan silloisesta menosta. Erilaiset alakulttuurisirpaleet ja -sirpaleenat hilluivat iloisesti keskenään, limittäin ja lomittain. Lönkka oli kansainvälisen tason mesta, myös sivupiirteineen: porraskäytävää ja varsinkin ylätasannetta käytettiin sumeilematta kutupaikkana kun siltä tuntui, eli harva se kerta. Jokainen oli oman iltansa tähti. Vanhan koulun transut, ex-nyrkkeilijä Birgitta etunenässä, Hantta K ja silloinen ystävä/ttärensä Yasmin/Yazka, Johnny Magic, Pretty Boys -koripallojoukkue, nahkakundeista Easy Master, Leeku, Isosonni, Rubbersoul, kaikki ynnä kaverinsa bailasivat suloisessa sekamelskassa paljasrintaisten opiskelijabodareitten, wannabe tanssi- meikki- ja elämäntapataiteilijoitten sekä umpikiimaisten insinöörien sun muitten kanssa. Dance the night away -okay!
Kun Poli lopetti vuokrasopimuksen aidspaniikin takia, oli (muistaakseni) Seta jo ehtinyt hankkia Iso-Roobertinkadulla sijaitsevan Gambrinin, kait hyvän aikaa ennemminkin jo, muistikuvani noilta monella tapaa huuruisilta vuosikymmeniltä ovat sattumanvaraisessa järjestyksessä... Kiva paikka rauhallisella sisäpihasisäänkäynnillä toisessa kerroksessa, a-ok. Baari + jokunen pöytä, pieni tanssilattia, komeat portsarit, kelpasi rellestää. Portsarit, niin: jos haluatte tutustua heidänkin muisteloihinsa aiheesta, lukaiskaapa Sakari Luoman Poket - miehiä ovella, aika veikeitä tarinoita kertovat nuo yön ritarit. Kukaan ei kylläkään vihjaissut minulle että tipit olisi saanut omin pikku sormin livauttaa heidän taskuihinsa, voi harmi!..
Myöhemmin tulivat kuvaan sitten DTM ja ne muut, mutta silloin olin itse jo siirtynyt omille teilleni. Viimeiset diskokertani olivat Vanhan Manalan yliössä, ja jotenkin...no, musaa ainakin soitettiin liian kovalla, ja muutenkin homma alkoi vaikuttaa nähdynoloiselta.
Musa, niin, sehän se kantoi: Donna Summer, Amanda Lear, Frankie Goes to Hollywood, Bronsky Beat, Gloria Gaynor, Village People, Divine - joukkoon lipesi myös runsas määrä rokkia ja R&B:tä ja mikäs siinä, shake it baby an' make it baby, hey hey hey!
Vaan olipa yksi paikka jossa ei jytä pahemmin soinut, äänimaisema oli enemmän lavatanssikamaa, mutta meno aivan yhtä vauhdikasta kuin muuallakin: legendaariset "Sirkan tanssit" Ruusulankadulla, Keilahallin raflan yläkerrassa. An intangible cultural treasure; kuvitelkaa 1970-luvun alun Teknograd, Kvikkjokk tai Makhinogorsk johon joku vinksahtanut keijukaiskuningatar on taikasauvallaan huitaissut pystyyn homobaarin ja sen täyteen työn sankareita läheiseltä sovhoosilta ja teräskombinaatilta, kaikki uuden muotidrinkki "Lonkeron" viimeisistäkin estoistaan vapauttamina. Keski-ikäisiä kansanmiehiä niin maalta kuin kaupungistakin, ynnä nuorempia ja iäkkäämpiä ihailijoitaan viihtymässä yhdessä yhteisessä onnelassaan, voi jumankauta sitä fiilistä - aa, halleluja, muuta ei enää voinut pyytää kuin pitkää ikää! (E. Joenpelto). Paljon annan anteeksi Psyke Ry:n kaapanneelle kalkkunakoplalle siitä hyvästä että sitä mestaa pyörittivät, sillä totiseen tarpeeseen se tuli, mitään vastaavaa tuolle homopopulaatiolle ei aiemmin ollut tarjolla. Paikka taisi olla parillakin tapaa kultakaivos. Minäkin viihdyin siellä toisinaan, mikäetten: reilu suomalainen meininki, kaikilla hauskaa, tervetuloa mukaan vaan herraseuraan. Ikinä en unohda sitä sateista syysiltaa jolloin kiipesin portaat yläsaliin jossa koko jengi veti hihkuen tiputanssia sydämensä kyllyydestä. Uskomaton näky! Ja sitten vielä puhutaan suomalaisista jäyhinä jässiköinä, hah. Vuosia myöhemmin Mannstreet otti hoitaakseen tuon asiakassegmentin, ja hyvin sen tekikin tietääkseni, vaan kuten sanottu itse seikkailin silloin jo toisaalla, rakki jolkotteli pimeillä kaduilla Isäntää etsien, tai edes kuuta jolle ulvoa, ja löysikin sen toisinaan...
perjantai 7. helmikuuta 2014
maanantai 3. helmikuuta 2014
I met you in a bar when I was not feeling so good
Homojen tapaamispaikoista 1960-1990 luvuilla mainitaan puistot ja Vanhan Kellari, eikä sitten juuri muuta. Hm. Baareja toki oli enemmänkin, muistan, vaikka oma skenellä roudaamiseni jäikin - kai onneksi - suhteellisen lyhyeksi. Eikä Seta ensimmäinen vapauden airut ollut, kovin harva vaan enää muistaa Psyken, Suomen ihkaensimmäisen homoyhdistyksen, joka aloitti toimintansa jo ennen rikoslain muutosta, tavoite kas kun oli mainitun lain nollaaminen. (Jos kiinnostaa, Ranneliikeen sivuilta löytyy aika kivasti ao puljun historiaa toimijoiden autenttisina muisteloina.) Psykellä oli piskuinen toimisto, "Psyken kellari" Kalevankadun alapäässä, pääsi huomaamattomasti livahtamaan pihalle ja sieltä portaat alas kellariin. Toimiston lisäksi maan alta löytyi vaatimaton kerhohuone, jonkinlainen kaikille avoin sosiaalitila; kahvia ja samanmielistä seuraa. Varteenotettava vaihtoehto noina ankeina aikoina. Siellä moni otti ensiaskeleensa ulostulossa, ja ihan selvin päin.
Mutta siis raflat. Vanhan Kellari oli se kuuluisin, sen kanssa suosiosta kilpaili vain Hotelli Hansan kattoravintola siinä vieressä. Hansa lopetettiin, Vanha jäi ykkössuosikiksi. Teille nuoremmille jotka ette sitä nähneet: sisäänkäynti oli alkuun Kolmen Sepän puolelta, myöhemmin se siirrettiin Kaivotorilta aukeavaksi. Pitkät portaat veivät alas, alas, alemmas...narikka, vasemmalle käynti Grillin puolelle (pöytiintarjoilu, pikkupurtavaa, kalliimmat hinnat, säällisempi käytös); suoraan eteenpäin ja vasemmalla Itsaripuoli (noutotuopit, pääosin opiskelijahetskuja); heti edessä Banaanibaari kaarevine baaritiskeineen ja pöytäalueineen (baaritiski pahimman luokan iskurata, pöytiin tarjoilu muttei se niistä sen tasokkaampaa tehnyt, meno oli huomattavan estotonta ja suorasukaista, etenkin loppuiltaa kohden - alkoholi ja epätoivoinen pariutumistarve ovat villi yhdistelmä, tiedetään. Esimerkkinä voin mainita lähitutulle sattuneen tositapauksen: hän oli ehtinyt päihtyä kohtuullisesti yli aikomuksensa, kadottanut ajantajunsa ja löytänyt mukavan sporakuskin jota myös kiinnosti tilapäinen lähikontakti heti ja nyt. Kaverit olivat vetäytyneet miesten vessaan, sulkeutuneet koppiin halujaan toteuttamaan tajuamatta että valomerkki ehti tulla. No, poke kiskaisi oven auki ja silmääkään räpäyttämättä totesi suuseksiä harrastavalle parille: "Eiköhän nyt riitä tälle illalle toikin, valomerkki tuli, että tervetuloa sitten huomenna uudestaan." Kaverukset poistuivat hieman noloina muttei siinä sen kummempaa, sama fiskaali heille narikasta takitkin antoi ja ihan yhtä asiallisesti.) Vanhan bonuksina olivat se että kaikki sen tiesivät, uusia tulokkaita ilmaantui areenalle tasaista tahtia niin maalta kuin kaupungistakin. Toinen iso plussa olivat portsarit, poket, nuo isot tyynet miehet jotka hoitivat niin sisäänpäästämisen kuin narikankin legendaarisella taidolla, muusta järjestyksenpidosta puhumattakaan (ks. yllä). Ja kun oli tarpeeksi tutuksi tullut, pääsi jonon ohi jos sanoi menevänsä Grillin puolelle - mutta sitten oli todella mentävä sinne ainakin parin drinkin ajaksi jos tahtoi säilyttää saavutetun edun myöhemminkin. Poket tunsivat naamalta varmaan 80 % stadin homppeleista, fakta joka ratkaisi asiat sittemmin kun Vanha vaihtoi omistajaa ja muuttui hetskujen tanssiraflaksi, kerberokset kas osasivat estää pääsyn kaikilta uuteen konseptiin sopimattomilta, niin oldtimereilta kuin satunnaiskeikkailijoiltakin. Sääli. No, onneksi oli jo uusia kapakkayrittäjiä ilmaantunut kentälle.
Oma suosikkini oli Pam-Pam, nykyisen Yliopistokadun ja Vuorikadun kulmatalon toisessa kerroksessa sijainnut ravitsemusliike ja varsinkin sen baari; salin puolella en tainnut käydä kertaakaan vaikka seuraa kait sielläkin oli, baari riitti paremmin kuin hyvin. Se oli pieni, täysin ikkunaton tila, väriskaala mustaa, harmaata ja terästä, kalustettu Kukkapuron halvanoloisilla pleksimuovisilla tuoleilla ja pöydillä, kromilautasia seinillä. Viime silauksen sisustukselle antoi seinillä lantion korkeudella kulkeva kromattu teräspalkki, kuin kopio julkisen vessan kusirännistä, tosi tyrmistyttävä ratkaisu. Päivällä paikka oli normaali työmaaruokala, kahdeksasta kymmeneen täysin kuollut, sitten sen valtasivat homot. Miten siitä oli kohtauspaikka kehittynyt, en tiedä, siinäkin tutkimuksen aihe jollekulle. Missään sitä ei homokuppilana mainostettu, juttu oli levinnyt pelkästään viidakkorummun keinoin. Siihen aikaan raflat saivat olla auki aamuneljään jos halu & sijainti sallivat; Pam-Pamin salli, mikä merkitsi yhtä ylimääräistä asiakasaaltoa kun Vanha sulki kahdelta, jolloin kaikki liian vanhat, liian läskit, liian siskot, liian känniset yms tuskallisesti liian inhimilliset tapaukset hoippuivat viimeiselle yritykselleen löytää hetkisen lähimmäisenrakkautta. Pam-Pamin liukuportaitten alapään tienoo klo 04.15. oli stadin totaalein isojako, Vanhan edustakin kalpeni sen rinnalla. Takuuvarmasti jotain seuraa sai jos pakko oli saada, laadusta sensijaan ei takeita ollut, puolin ja toisin.
Kun Vanha ei enää olllut homopaikka, vallitsi hetken kaaos, koti oli mennyt alta. Tilanteen pelastajaksi ilmaantui Escale, pieni mutta myötämielinen läävä, juuri sen sortin kolo johon pahnanpohjimmaisetkin ikääntyneet homojuopot olivat tervetulleita. Omistajat perustivat myöhemmin Mannstreetin sekä Herculeksen; tarkka profilointisilmä, täytyy sanoa. Eerikinkadulla oli H2O, nuorempien miesten sekä nahkajengin lempibaari joka oli vuosia suunnattoman suosittu, stadin ehdoton ykkösmesta. Ah, aika ennen terveyskriisiä! Seisoskelinpa minäkin joskus sen edustalla, pääkaupungin ensimmäisellä julkisella homoterassilla, ja nuolaisin viimeiset viskintipat kaverin viiksistä kaiken kansan nähden, suoraan tätini entisen asunnon olohuoneen ikkunan alla. Those were the days, my friends, we thought they'd never end...
Oma juttunsa olivat diskot, mutta niistä ensi kerralla.
Mutta siis raflat. Vanhan Kellari oli se kuuluisin, sen kanssa suosiosta kilpaili vain Hotelli Hansan kattoravintola siinä vieressä. Hansa lopetettiin, Vanha jäi ykkössuosikiksi. Teille nuoremmille jotka ette sitä nähneet: sisäänkäynti oli alkuun Kolmen Sepän puolelta, myöhemmin se siirrettiin Kaivotorilta aukeavaksi. Pitkät portaat veivät alas, alas, alemmas...narikka, vasemmalle käynti Grillin puolelle (pöytiintarjoilu, pikkupurtavaa, kalliimmat hinnat, säällisempi käytös); suoraan eteenpäin ja vasemmalla Itsaripuoli (noutotuopit, pääosin opiskelijahetskuja); heti edessä Banaanibaari kaarevine baaritiskeineen ja pöytäalueineen (baaritiski pahimman luokan iskurata, pöytiin tarjoilu muttei se niistä sen tasokkaampaa tehnyt, meno oli huomattavan estotonta ja suorasukaista, etenkin loppuiltaa kohden - alkoholi ja epätoivoinen pariutumistarve ovat villi yhdistelmä, tiedetään. Esimerkkinä voin mainita lähitutulle sattuneen tositapauksen: hän oli ehtinyt päihtyä kohtuullisesti yli aikomuksensa, kadottanut ajantajunsa ja löytänyt mukavan sporakuskin jota myös kiinnosti tilapäinen lähikontakti heti ja nyt. Kaverit olivat vetäytyneet miesten vessaan, sulkeutuneet koppiin halujaan toteuttamaan tajuamatta että valomerkki ehti tulla. No, poke kiskaisi oven auki ja silmääkään räpäyttämättä totesi suuseksiä harrastavalle parille: "Eiköhän nyt riitä tälle illalle toikin, valomerkki tuli, että tervetuloa sitten huomenna uudestaan." Kaverukset poistuivat hieman noloina muttei siinä sen kummempaa, sama fiskaali heille narikasta takitkin antoi ja ihan yhtä asiallisesti.) Vanhan bonuksina olivat se että kaikki sen tiesivät, uusia tulokkaita ilmaantui areenalle tasaista tahtia niin maalta kuin kaupungistakin. Toinen iso plussa olivat portsarit, poket, nuo isot tyynet miehet jotka hoitivat niin sisäänpäästämisen kuin narikankin legendaarisella taidolla, muusta järjestyksenpidosta puhumattakaan (ks. yllä). Ja kun oli tarpeeksi tutuksi tullut, pääsi jonon ohi jos sanoi menevänsä Grillin puolelle - mutta sitten oli todella mentävä sinne ainakin parin drinkin ajaksi jos tahtoi säilyttää saavutetun edun myöhemminkin. Poket tunsivat naamalta varmaan 80 % stadin homppeleista, fakta joka ratkaisi asiat sittemmin kun Vanha vaihtoi omistajaa ja muuttui hetskujen tanssiraflaksi, kerberokset kas osasivat estää pääsyn kaikilta uuteen konseptiin sopimattomilta, niin oldtimereilta kuin satunnaiskeikkailijoiltakin. Sääli. No, onneksi oli jo uusia kapakkayrittäjiä ilmaantunut kentälle.
Oma suosikkini oli Pam-Pam, nykyisen Yliopistokadun ja Vuorikadun kulmatalon toisessa kerroksessa sijainnut ravitsemusliike ja varsinkin sen baari; salin puolella en tainnut käydä kertaakaan vaikka seuraa kait sielläkin oli, baari riitti paremmin kuin hyvin. Se oli pieni, täysin ikkunaton tila, väriskaala mustaa, harmaata ja terästä, kalustettu Kukkapuron halvanoloisilla pleksimuovisilla tuoleilla ja pöydillä, kromilautasia seinillä. Viime silauksen sisustukselle antoi seinillä lantion korkeudella kulkeva kromattu teräspalkki, kuin kopio julkisen vessan kusirännistä, tosi tyrmistyttävä ratkaisu. Päivällä paikka oli normaali työmaaruokala, kahdeksasta kymmeneen täysin kuollut, sitten sen valtasivat homot. Miten siitä oli kohtauspaikka kehittynyt, en tiedä, siinäkin tutkimuksen aihe jollekulle. Missään sitä ei homokuppilana mainostettu, juttu oli levinnyt pelkästään viidakkorummun keinoin. Siihen aikaan raflat saivat olla auki aamuneljään jos halu & sijainti sallivat; Pam-Pamin salli, mikä merkitsi yhtä ylimääräistä asiakasaaltoa kun Vanha sulki kahdelta, jolloin kaikki liian vanhat, liian läskit, liian siskot, liian känniset yms tuskallisesti liian inhimilliset tapaukset hoippuivat viimeiselle yritykselleen löytää hetkisen lähimmäisenrakkautta. Pam-Pamin liukuportaitten alapään tienoo klo 04.15. oli stadin totaalein isojako, Vanhan edustakin kalpeni sen rinnalla. Takuuvarmasti jotain seuraa sai jos pakko oli saada, laadusta sensijaan ei takeita ollut, puolin ja toisin.
Kun Vanha ei enää olllut homopaikka, vallitsi hetken kaaos, koti oli mennyt alta. Tilanteen pelastajaksi ilmaantui Escale, pieni mutta myötämielinen läävä, juuri sen sortin kolo johon pahnanpohjimmaisetkin ikääntyneet homojuopot olivat tervetulleita. Omistajat perustivat myöhemmin Mannstreetin sekä Herculeksen; tarkka profilointisilmä, täytyy sanoa. Eerikinkadulla oli H2O, nuorempien miesten sekä nahkajengin lempibaari joka oli vuosia suunnattoman suosittu, stadin ehdoton ykkösmesta. Ah, aika ennen terveyskriisiä! Seisoskelinpa minäkin joskus sen edustalla, pääkaupungin ensimmäisellä julkisella homoterassilla, ja nuolaisin viimeiset viskintipat kaverin viiksistä kaiken kansan nähden, suoraan tätini entisen asunnon olohuoneen ikkunan alla. Those were the days, my friends, we thought they'd never end...
Oma juttunsa olivat diskot, mutta niistä ensi kerralla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)