perjantai 7. helmikuuta 2014

Disco, disco mystic

1970-luvun loppu ja -80-luvun alku olivat diskojen kulta-aikaa, ja varsinkin homoille nillä oli hyvin suuri merkitys sekä tapaamispaikkoina että identiteetin hahmottamisareenoina.

Stadin ensimmäinen varsinainen gaydisko taisi olla Ratakadulla sijainnut Palaveri; alakerrassa hetskurafla ja yläkerrassa homodisko. Toimiva yhdistelmä, koska kukaan ulkopuolinen kaduntallaaja ei voinut päätellä kumpaan paikkaan olit menossa, "Sirkan tanssit" Ruusulankadulla hyödynsi samaa konseptia suurella menestyksellä. Palaverissa oli minimaalisen kokoinen tanssilattia baaritiskin vieressä, ikkunaseinällä jokunen pöytä, ja tupaten täynnä jengiä liki joka ilta; noina aikoina jos kantti riitti homomestan avaamiseen, rahaa tuli ovista ja ikkunoista. Oltiin vapautuneita, vihdoin saatiin olla aidosti itsemme, tienestit hassattiin vapaa-aikana sen kun ehdittiin - ja ehdittiinhän sitä. Palaverin mukava puoli minulle oli se että silloin asuin vain jokusen korttelin päässä, matka ei ollut ongelma. Viihdyin siellä usein, en niinkään iskulla (vaikkei sekään ollut pois suljettu mahdollisuus) kuin ihan vaan tanssimassa ja tapaamassa tuttuja, siihen aikaan olin varsin sosiaalinen otus. Mikäs siinä, kivaa oli kaikilla, järjestyshäiriöistä ei tietoakaan.

Kun alalla ansaitsemisen varmuus selkisi, päätti Seta rahoittaa toimintaansa samalla idealla, ja vuokrasi Lönkalta Vanhan Polin tilat viikottaiseen käyttöön. Instant succès fou! Paikka oli rauhallisella sijainnilla mutta ydinkeskustassa, tilaa piisasi, musiikki oli huipputasoa ja baari toimiva. Eikä kun kannat kattoon vain, huhhei! Se oli sitä kautta jolloin vallalla oli näyttävä tyyli, nykyisten goottien esiaste eli futuristit olivat astuneet esiin, "Valium boys with painted eyes" (G. Numan). Nahkajengikin ilmaantui päivänvaloon (tai ainakin diskopallon kimallukseen), haluttiin näkyä ja näyttiinkin, Brotheruksen valokuvista saa hyvän yleiskuvan silloisesta menosta. Erilaiset alakulttuurisirpaleet ja -sirpaleenat hilluivat iloisesti keskenään, limittäin ja lomittain. Lönkka oli kansainvälisen tason mesta, myös sivupiirteineen: porraskäytävää ja varsinkin ylätasannetta käytettiin sumeilematta kutupaikkana kun siltä tuntui, eli harva se kerta. Jokainen oli oman iltansa tähti. Vanhan koulun transut, ex-nyrkkeilijä Birgitta etunenässä, Hantta K ja silloinen ystävä/ttärensä Yasmin/Yazka, Johnny Magic, Pretty Boys -koripallojoukkue, nahkakundeista Easy Master, Leeku, Isosonni, Rubbersoul, kaikki ynnä kaverinsa bailasivat suloisessa sekamelskassa paljasrintaisten opiskelijabodareitten, wannabe tanssi- meikki- ja elämäntapataiteilijoitten sekä umpikiimaisten insinöörien sun muitten kanssa. Dance the night away -okay!

Kun Poli lopetti vuokrasopimuksen aidspaniikin takia, oli (muistaakseni) Seta jo ehtinyt hankkia Iso-Roobertinkadulla sijaitsevan Gambrinin, kait hyvän aikaa ennemminkin jo, muistikuvani noilta monella tapaa huuruisilta vuosikymmeniltä ovat sattumanvaraisessa järjestyksessä... Kiva paikka rauhallisella sisäpihasisäänkäynnillä toisessa kerroksessa, a-ok. Baari + jokunen pöytä, pieni tanssilattia, komeat portsarit, kelpasi rellestää. Portsarit, niin: jos haluatte tutustua heidänkin muisteloihinsa aiheesta, lukaiskaapa Sakari Luoman Poket - miehiä ovella, aika veikeitä tarinoita kertovat nuo yön ritarit. Kukaan ei kylläkään vihjaissut minulle että tipit olisi saanut omin pikku sormin livauttaa heidän taskuihinsa, voi harmi!..

Myöhemmin tulivat kuvaan sitten DTM ja ne muut, mutta silloin olin itse jo siirtynyt omille teilleni. Viimeiset diskokertani olivat Vanhan Manalan yliössä, ja jotenkin...no, musaa ainakin soitettiin liian kovalla, ja muutenkin homma alkoi vaikuttaa nähdynoloiselta.

Musa, niin, sehän se kantoi: Donna Summer, Amanda Lear, Frankie Goes to Hollywood, Bronsky Beat, Gloria Gaynor, Village People, Divine - joukkoon lipesi myös runsas määrä rokkia ja R&B:tä ja mikäs siinä, shake it baby an' make it baby, hey hey hey!

Vaan olipa yksi paikka jossa ei jytä pahemmin soinut, äänimaisema oli enemmän lavatanssikamaa, mutta meno aivan yhtä vauhdikasta kuin muuallakin: legendaariset "Sirkan tanssit" Ruusulankadulla, Keilahallin raflan yläkerrassa. An intangible cultural treasure; kuvitelkaa 1970-luvun alun Teknograd, Kvikkjokk tai Makhinogorsk johon joku vinksahtanut keijukaiskuningatar on taikasauvallaan huitaissut pystyyn homobaarin ja sen täyteen työn sankareita läheiseltä sovhoosilta ja teräskombinaatilta, kaikki uuden muotidrinkki "Lonkeron"  viimeisistäkin estoistaan vapauttamina. Keski-ikäisiä kansanmiehiä niin maalta kuin kaupungistakin, ynnä nuorempia ja iäkkäämpiä ihailijoitaan viihtymässä yhdessä yhteisessä onnelassaan, voi jumankauta sitä fiilistä -  aa, halleluja, muuta ei enää voinut pyytää kuin pitkää ikää! (E. Joenpelto). Paljon annan anteeksi Psyke Ry:n kaapanneelle kalkkunakoplalle siitä hyvästä että sitä mestaa pyörittivät, sillä totiseen tarpeeseen se tuli, mitään vastaavaa tuolle homopopulaatiolle ei aiemmin ollut tarjolla. Paikka taisi olla parillakin tapaa kultakaivos. Minäkin viihdyin siellä toisinaan, mikäetten: reilu suomalainen meininki, kaikilla hauskaa, tervetuloa mukaan vaan herraseuraan. Ikinä en unohda sitä sateista syysiltaa jolloin kiipesin portaat yläsaliin jossa koko jengi veti hihkuen tiputanssia sydämensä kyllyydestä. Uskomaton näky! Ja sitten vielä puhutaan suomalaisista jäyhinä jässiköinä, hah. Vuosia myöhemmin Mannstreet otti hoitaakseen tuon asiakassegmentin, ja hyvin sen tekikin tietääkseni, vaan kuten sanottu itse seikkailin silloin jo toisaalla, rakki jolkotteli pimeillä kaduilla Isäntää etsien, tai edes kuuta jolle ulvoa, ja löysikin sen toisinaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti